Materiaalit

VILLA

Käytän töissäni suomalaista lampaanvillaa. Suhteessa ulkomailta tuotuun villaan on suomalainen villa sekä ekologisempi että eettisempi valinta. Se tuotetaan meitä lähellä ja se tulee suhteellisen pieniltä tiloilta, joilla lampaita ei ole jalostettu samalla tavalla kuin esim. merinolampaita. 

Lammastiloilta villa kulkeutuu karstaamoihin, joita Suomessa on muutamia. Siellä villa pestään, karstataan levyksi ja tarvittaessa värjätään. Karstaamosta villa on ostettavissa täysin huovutusvalmiina.

Voin laittaa lemmikkimuotokuviin myös lemmikkien omaa karvaa lampaanvillan sekaan. Parhaiten tähän sopii eläimen pehmeä pohjavilla. Se saattaa olla eriväristä kuin eläimen päälliskarva, joten se ei välttämättä jää näkyviin vaan on peitettävä lampaanvillalla. Monelle on kuitenkin pääasia, että työssä on mukana rakkaan lemmikin omaa karvaa, näkyi se sitten ulospäin tai ei.

PELLAVA

Pellavan olen valinnut maalausteni taustakankaaksi monestakin syystä. Se ensinnäkin näyttää todella hyvältä villan rinnalla luoden upean kontrastin sen kanssa. 

Sen lisäksi, että pellava on tyylikästä, on sen kasvattaminen myös kestävämpää kuin esimerkiksi puuvillan. Pellava ei tarvitse kasvaakseen keinokastelua. Ja lannoitteiden ja torjunta-aineiden tarve on minimaalista tai niitä ei käytetä ollenkaan.

Hankin pellavakankaita eri paikoista, jotta saisin mahdollisimman laajan väripaletin. Osa väreistä on vain jonkin aikaa valikoimissa, varsinkin jos kysyntää on vähän. Käyttämäni pellavakangas tulee Euroopasta. Osassa kankaista myös kuitu on Euroopasta, osassa Aasiasta.

PUUKEHYKSET

Käytän villamaalausten kehyksinä joko pyöreää kirjontakehystä tai neliskulmaista kiilakehystä.

Kirjontakehystä käytetään tavanomaisesti kirjontatöitä tehdessä, kangasta pingottamaan. Se kuitenkin sopii mielestäni hyvin myös valmiin työn kehykseksi.

Käyttämäni kirjontakehykset valmistetaan Euroopassa pyökkipuusta. Joissakin tapauksissa käytän myös Aasiassa valmistettuja bambukehyksiä.

Kulmikkaampien muotojen ystäville tarjoan kehykseksi neliskulmaisen kiilakehyksen. Kangas pingotetaan kehyksen päälle, jolloin se ei jää näkyviin. Tämän ansiosta eläin on taulussa selkeästi pääroolissa, ei kehys. Kiilakehykset valmistetaan Suomessa kotimaisesta männystä.

Mikäli haluat jonkin muun kehyksen tauluusi, on sekin mahdollista. Ota yhteyttä, niin sovitaan asiasta!


  

KIERRÄTYSMATERIAALIT

Käytän joissakin teoksissani kierrätysmateriaaleja, esimerkiksi poistotekstiilejä ja kierrätyshuopaa. Myös kehyksiä ostan käytettynä ja käytän niitä esimerkiksi näyttelytöissä. Tilaustöihin (lemmikkimuotokuvataulut) käytän uusia materilaaleja, mutta jos haluat, että käytän tilaamaasi tauluun kierrätysmateriaaleja, teen sen oikein mielelläni. 


KIERRÄTYSHUOPA

Nykyään teen paljon myös kehyksettömiä töitä, joissa pohjamateriaalina on Suomessa valmistettu kierrätyshuopa (pellavakankaan sijaan). Nämä työt leikkaan lopuksi muotoonsa, ja ne voi ripustaa seinälle samaan tapaan kuin taulutkin. Teen Mini-villamaalaukset juuri tällä tavalla, mutta myös isompia lemmikkimuotokuvia on mahdollista tehdä tätä tekniikkaa hyödyntäen.

 

Mikäli haluaisit tietää vielä lisää käyttämistäni materiaaleista, otathan yhtettä: Yhteydenotto